Tein tänään ensimmäistä kertaa karjalanpaistia animalian sivuilta löytyneellä ohjeella, en ole lihaversiotakaan itse aiemmin tehnyt. Tuoksu oli aivan ihana, kun ruoka oli uunissa, ja makukin muistutti suuresti "oikeaa" karjalanpaistia. Muistini mukaan ainoa ero maussa on juuri tuo, kun soijaleikkeet eivät ole niin täyteläisen makuisia kuin liha on. Tätä teen varmasti uudelleenkin. Alla oleva ohje muuteltu minun makuuni sopivaksi.

568801.jpg

puoli pakettia Reformin soijaleikkeitä

kasvislientä

3 sipulia

1 porkkana

10 kokonaista mustapippuria

valkopippurijauhetta

1 laakerinlehti

 

Keitä soijaleikkeet pakkauksen ohjeen mukaan kypsiksi. Nostele reikäkauhalla siivilään ja anna hieman jäähtyä, säästä kasvisliemi.

Leikkaa jokainen leike kolmeen osaan ja puristele liiat nesteet pois. Pilko sipulit neljään osaan ja laita ne pannulle öljyyn paistumaan. Anna sipuleiden saada väriä ja lisää sitten paloitellut soijaleikkeet mukaan. Anna ruskistua.

Kaada uunivuoan pohjalle ohut kerros öljyä ja kaada uunivuoan pohjalle sipulit ja soijaleikkeet. Kuori ja paloittele porkkana lanteiksi ja lisää uunivuokaan. Lisää vuokaan kasvislientä niin että leikkeet ja sipulit peittyvät. Mausta pippureilla ja laakerinlehdellä.

Paista 200 asteisessa uunissa niin kauan että liemi alkaa kiehumaan, eli noin 20 minuuttia. Laske lämpö 150 asteeseen, peitä vuoka kannella ja anna olla vielä noin 70 minuuttia.

Tarjoa keitettyjen perunoiden ja puolukkahillon kera.