Otan joskus kaappiin kiireisen päivän varalle lastenruokapurkkeja, joista saa todella hyvän kastikkeen helposti esimerkiksi pastalle. Kasvisvaihtoehtoja löytyy ainakin alla olevat, eli Luomu Vihanneslasagne ja Spagettia, tomaattia ja mozzarellaa sisältävä ruoka. Mausteitahan näissä ei ole, mutta niitä voi halutessaan lisätä itse.

841305.jpg

Helppo kasviskastike syntyi tällä kertaa näin:

841332.jpg

(2 annosta)

öljyä

1 pienehkö kesäkurpitsa

1 prk Hipp-lastenruokaa (Spagettia, tomaattia ja mozzarellaa)

vajaa 1/2 dl soijarouhetta (kuivaa)

loraus vettä

suolaa, rouhittua musapippuria, oreganoa

 

Pilko kesäkurpitsa pieniksi paloiksi ja kuullota paloja öljyssä kattilan pohjalla niin että ne pehmenevät hieman. Kaada kattilaan purkin sisältö ja soijarouhe. Sekoittele ja anna kiehua hiljalleen. Lisää vettä hiemen, että soijarouhe turpoaa. Anna kiehua hiljalleen noin 10 minuuttia. Tarjoile esimerkiksi pastan ja raejuuston kanssa.