Kate haastoi minut kertomaan "8 asiaa elämästäsi, jotka tekevät sinut tyytyväiseksi tai onnelliseksi! (Perhettä ei tähän saa laittaa mukaan)"

 

1. Hyvät ystävät tekevät aina onnelliseksi. Heitä ilman en voisi olla.

2. Rakas saliharrastus on tärkeä asia myös elämässäni. Sen kautta saan purkaa stressiä parhaiten. Myös muu liikunta on elämässäni todella tärkeää, ja kuuluu jokaiseen päivääni.

3. Tyytyväiseksi minut tekee myös hyvä ruoka! Rakastan ruoanlaittoa ja syömistä! =D

4. Edelliseen liittyen onnea on myös päästä kauppaan, jossa on vaikka mitä ihanaa ja tietää että sieltä saa valita ostoskoriin mitä haluaa, heh! Kuulostaa ehkä vähän tyhmältä, mutta esim. Helsingin reissulla käytiin Punnitse&Säästä kaupassa, jota Kajaanissa ei ole. Olin taivaassa kun pääsin sinne kaikkien erilaisten papujen ja kasvisvalmisteiden keskelle! =D

5. Olen myös onnellinen siitä, että minä ja läheiseni olemme saaneet olla terveenä. Terveys on kyllä sellainen asia, josta pitäisi osata iloita joka päivä! Yleensä se tulee mieleen vasta sitten, kun sairastaa...

6. Vaikka perhettä ei tähän saanut laittaa, niin laitetaan hieman sivuava asia kuitenkin. Minut nimittäin tekee äärettömän onnelliseksi se tuki mitä saan läheisiltäni! Minusta on ihanaa, että ihmiset eivät tuomitse tekemisiäni, vaan luottavat siihen että tiedän mitä teen. (Tai ainakin luulen tietäväni =) )

7. Olen iloinen myös siitä, että osaan iloita pienistäkin asioista! Yleensä huomaan asioista ensimmäiseksi positiiviset puolet, ja yritän kääntää asioista aina parhaat puolet esiin. Olen yleensäkin ottaen nyt todella onnellinen ja tyytyväinen elämääni =)

8. Hmm... Nyt menee jo aika vaikeaksi... Sanotaan vaikka että vaikka muuten en pidä syksystä ja talvesta, niin minusta on ihanaa kun illat alkavat hämärtyä ja voin laittaa aina iltaisin kynttilöitä palamaan. Se tunnelma mikä kynttilöistä tulee, on jotakin todella kaunista! Kesällä, kun on valoisaa, en osaa polttaa kynttilöitä lainkaan, tuntuu että ne menee jotenkin "hukkaan".

 

Haasteen heitän edelleen Tuulille ja Antolle Ihanat tomaatit -blogiin sekä Päitsylille!