En muista olenko koskaan ennen tehnyt täytettyjä kesäkurpitsoita. Tomaatteja, herkkusieniä ja paprikoita kyllä olen valmistanut aikaisemmin, ja nyt tuli kokeiltua näitäkin =) Oli ihan hyviä, mausteita olisi tosin saanut olla reilusti enemmän. Minulla oli vain yksi kesäkurpitsa, joten puolitin alla olevan ohjeen.

823484.jpg

(4 annosta)

2 pientä kesäkurpitsaa

1 dl pitkäjyväistä riisiä + 2 1/2 dl vettä

1 dl soijarouhetta + 2 dl vettä

tuoretta tai kuivattua persiljaa

1 dl juustoraastetta (jätin pois)

1 tl yrttisuolaa

vuokaan noin 2 dl vettä

 

Halkaise kesäkurpitsat pituussuunnassa. Koverra lusikalla pehmeä sisus pois ja hakkaa se silpuksi. Keitä riisi ja soijarouhe suolalla maustetussa vedessä (4 1/2 dl) kypsäksi. Sekoita riisi-soijarouheseos, persilja ja kurpitsan sisus. Mausta suolalla. Painele täyte kesäkurpitsan koloihin tiiviisti. Ripottele pinnalle juustoraastetta.

Aseta kurpitsat vuoan pohjalle ja kaada vuokaan tilkka vettä. Hauduta 200-asteisessa uunissa reilu puoli tuntia. Anna jäähtyä hetki ennen tarjoilua.

Alkuperäisessä ohjeessa oli käytetty soijarouheen tilalla pakastemaissia. Alkuperäinen ohje löytyy täältä.