Linssikeitot on ihania! Tänään valmistui tällainen versio nopeasti. Kannattaa tehdä linssikeittoa ja laittaa se heti ruokatermokseen, lähteä sitten tunniksi pakkaseen liikkumaan ja kotiin tullessaan lämmitellä kuumalla keitolla <3

389743.jpg

1 pieni porkkana

1 sipuli

1 tlk (400g) tomaattimurskaa

1 dl pieniä punaisia linssejä

100g valkoisia papuja pakastimesta

2 dl pienikuvioista pastaa (käytin tricolori simpukkapastaa)

1/2 kasvisliemikuutio

0,5 tl suolaa

ripaus mustapippuria

ripaus valkopippuria

öljyä kuullottamiseen

 

Kuori ja raasta porkkana. Kuori ja pilko sipuli pieniksi paloiksi. Kuullota porkkanaa ja sipulia hetki öljyssä kattilan pohjalla. Lisää tomaattimurska ja hieman vettä. Kuumenna kiehuvaksi. Mittaa linssit siivilään ja huuhtele ne hyvin juoksevan veden alla. Kaada ne kattilaan. Lisää myös puolikas kasvisliemikuutio kattilaan. Anna keitoksen kiehua noin 10 minuuttia. Lisää nestettä tarvittaessa.

Lisää pasta keiton joukkoon ja anna kiehua vielä noin 10 minuuttia. Lopuksi lisää kattilaan jäiset pavut, ja vettä sen verran että näyttää keitolta. Anna kiehua vielä muutama minuutti, että pavut lämpenevät. Maista ja mausta tarvittaessa.