Moni on tehnyt raparperipiirakkaa nyt kun tuoretta raparperia on saatavilla. Minäkin sain avomiehen mummolasta muutaman varren, ja innostuin tekemään piirakkaa Herkkusuun blogista löytyneellä ohjeella. Tuli kyllä todella maukasta. Kirjoitan vielä ohjeen alle, vaikka en aineita paljoa muutellutkaan.

636679.jpg

(piirakkavuoallinen, halkaisija noin 25 cm)

1 kananmuna

1 dl sokeria

1 dl maitoa

50g margariinia

2,5 dl vehnäjauhoja

1/2 dl neljän viljan hiutaleita (alkuperäisessä ohjeessa oli kauraleseitä tai -hiutaleita)

1,5 tl leivinjauhetta

1 tl vaniljasokeria

 

Pinnalle:

2-5 dl raparperia pilkottuna

2-4 rkl sokeria

 

Vaahdota kananmuna ja sokeri. Lisää maito ja sulatettu margariini. Sekoita kuivat aineet keskenään ja kaada massan sekaan. Sekoita vain sen verran että ainekset sekoittuvat tasaisesti. Kaada taikina vuokaan ja ripottele pinnalle raparperi ja sokeri. Paista uunissa 200 asteessa noin 25 minuuttia tai kunnes pinta on kauniin ruskea. Tarjoa sellaisenaan tai vaniljajäätelön tai -vaahdon kera.

 

Huom! Mikäli haluat tehdä uunipellille tee kolminkertainen annos!