Tästä tuli todella hyvän makuista. Tein kahteen pikkuvuokaan puolikkaan annoksen, eli koko annoksesta riittää evästä varmaankin 4-5 henkilölle. Ohje on lappusesta, joka on viime kesänä lähtenyt kaupasta mukaan. Tuossa näyttäisi olevan muitakin hyviä kesäkurpitsaohjeita, jospa niitälin tulisi kokeiltua jossakin vaiheessa=) Muuttelin hieman ohjetta itselleni sopivaksi.

634427.jpg

(4-5 annosta)

2-3 kesäkurpitsaa

3-4 tomaattia

2-6 valkosipulinkynttä

1 sipuli ja/tai purjosipuli

100g valmiiksi keitettyjä mustasilmäpapuja

4-5 munaa

5 dl maitoa

ripaus suolaa ja pippuria

1-2 tl silputtua tuoretta basilikaa tai raakunaa

 

Leikkaa tomaatit ja kurpitsat viipaleiksi. Nosta ne voideltuun uunivuokaan. Silppua sipulit ja esisulata pavut mikrossa, jos otat ne pakkasesta. Ripottele sipulit ja pavut kasvisten päälle. Sekoita munat, maito, valkosipuli, suola, pippuri ja hienonnetut yrtit. Kaada seos vuokaan ja kypsennä 200 asteessa 35-45 minuuttia.

Tarjoa esimerkiksi porkkanaraasteen ja jogurttisen kurkkusalaatin kanssa.