Eilen tein pitkästä aikaa kuskusista ruokaa. Alkuperäinen ohje on yhteishyvän, muuttelin sitä hieman.

884219.jpg

(4 annosta)

 

2 dl kuskusia

2 dl kasvislientä (laitoin vain vettä)

1 sipuli

150g herkkusieniä

1 rkl öljyä

1 1/2 tl currya

1 tl paprikajauhetta

ripaus cayannepippuria

2 rkl tomaattisosetta

1 dl rusinoita (laitoin tilalle saman verran oliiveja, jätä tällöin suola pois!)

1/2 tl suolaa

1 rkl öljyä

 

Kaada kuskusin päälle kuuma kasvisliemi. Peitä kulho kannella ja anna vetäytyä 5 minuuttia. Sekoita suurimot haarukalla irtonaisiksi. Kuori ja leikkaa sipulipieniksi kuutioiksi ja viipaloi herkkusienet. Kuumenna pannulla öljy ja lisää siihen mausteet. Kääntele hetken aikaa, kunnes mausteet ovat lämmenneet ja antaneet hieman makua. Lisää sipulit ja herkkusienet ja anna niiden hieman ruskistua ja kypsyä. Nosta pannu liedeltä ja lisää joukkoon tomaattisose, rusinat sekä irtonainen kuskus. Mausta suolalla ja lisää sekoittaen joukkoon loraus öljyä.