Tämä ohje on peräisin jälleen Oikeutta Eläimille -foorumilta. Muokkasin tosin hieman, alla alkuperäinen ohje ja suluissa muutokset. Mausteita saa laittaa reilusti tähän ruokaan.

1104567.jpg

(6 annosta)

2-3 porkkanaa

kookas kesäkurpitsa

400g tofua (minulla oli vain ~300g)

2 dl virheitä linssejä (käytin punaisia, kun ei ollut muita)

200g pastaa

3 dl soijamaitoa (tai vettä)

auringonkukansiemeniä (en laittanut, koska valitettavasti olen allerginen)

timjamia, maustepippuria, öljyä, soijakastiketta, yrttisuolaa, ketsuppia

 

Kuutioi tofu ja paista pannulla. Mausta soijakastikkeella ja siirrä lautaselle odottamaan. Laita linssit ja pasta kiehumaan. Kuori ja pilko sillä aikaa porkkanat ja kesäkurpitsa. Paista vihannekset kasarissa, lisää timjamia ja mustapippuria ja keitetyt linssit. Sekoita. Lisää tofu sekä vähän yrttisuolaa ja sekoita. Voitele uunivuoka öljyllä ja kaada siihen keitetyt pastat ja vihannes-linssi-tofu-sekoitus. Sekoita. Lisää vuokaan soijamaito ja päälle auringonkukansiemeniä. Paista 200 asteessa noin 40 minuuttia.